Ykkösväylän muutostyöt edistyivät vauhdilla

Sekä väylän alkuosan muutokset että väyläbunkkerin poisto ja alueiden muotoilut onnistuivat hyvin. Lokakuussa asennettiin vielä uusi kastelujärjestelmä, joten tämän väylän osalta työt saatiin kokonaisuudessaan tehdyiksi.

Ykkösen muutosten lisäksi tehtiin rangen alaosaan kuivatus ja täytöt sekä muotoiltiin uusi kohdeviheriö. Myös kastelujärjestelmä asennettiin alueelle.

Kerigolfin kentän kehittäminen on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Ilonen Designin suunnitelmat ovat siirtyneet tehokkaasti ykkösväylän tiiauspaikan ympäristöön, jonne syntyi uusien tiipaikkojen lisäksi myös suuri ja mielenkiintoinen harjoitusputtiviheriö.

”On todella kiva nähdä suunnitelmien siirtyvän konkreettisesti maastoon, ollaan kyllä tiimin kanssa tosi tyytyväisiä siitä, miltä täällä jo nyt näyttää. Tulee tosi makea startti kierrokselle kaikille pelaajille”, Mikko Ilonen totesi vieraillessaan viime viikonloppuna Kerigolfissa.

”Meidän tehokas rakennustiimi Aleksi ja Mika on tehnyt todella hyvää työtä, jälki on ihan priimaa. Tästä alueesta saa ruohon kasvettua jo kivasti kuvaa, millaista visuaalista kokemusta pyrimme Kerigolfiin rakentamaan. Luonto on entistä enemmän läsnä koko ajan ja myös uusin tavoin esimerkiksi hiekkaisten waste -alueiden myötä”, Mikko jatkoi.

Katso videolta kuinka Mikko kuvailee uudistuvaa ykköstiin aluetta.

Ilonen Designin tiimi
Ilonen Designin tiimi on tyytyväinen projektin starttiin. Vasemmalta Ilonen Design partner Kai Hulkkonen, sheipperi Aleksi Kahri, viimeistelijä Mika Hulkkonen, agronomi Janne Lehto ja Lead Golf Course Designer Mikko Ilonen.


Uusi puttigreeni tarjoaa viihdyttävät harjoitusmahdollisuudet.


Työalueen koko hahmottuu hyvin ilmakuvasta, jossa näkyy myös uusi pelaajapolku klubilta ykkösen teepaikoille. Uudelle puttiviheriölle mahtuu samanaikaisesti harjoittelijoita ja pelaamaan lähteviä lämmittelijöitä eri alueille.


Viheriö sai väriä jo viikon kuluttua kylvöstä ja talkoomiesten siirtämät kuntat elävöittävät aluetta sekä sitovat pengerryksiä.


Viheriö ja uudet teepaikat jäävät hyväkuntoisina talvehtimaan.