Kenttäpostia 26.5.2023

Lumisen talven jälkeen päästiin yllättävänkin varhain avaamaan kausi hyvin talvehtineella kentällä. Ennätysvilkkaan talkoon myötä saatiin risuja kasalle, nurkat siistiksi ja tuhansia palloja edelleen rangelle lyötäviksi. Kiitos aktiivisuudestanne!

Pelaajia on ollut ensimmäisten peliviikkojen aikana todella hyvin ja on ollut mukava nähdä, että hiljattain aloittaneet uudemmat pelaajat ovat jatkamassa hyvin alkanutta harrastustaan. Pidetään hyvä ja leppoisa henki yllä niin uusien kuin jo pitempään pelanneiden kesken.

Huolehditaan myös edelleen omalta osaltamme kentästä ja muistetaan, miten pelaajina voimme ylläpitää hienoa ja kehittyvää kenttäämme huippukuntoisena. Lyöntijälkien paikkaus ja viheriöillä putoamisjälkien korjaaminen kuuluvat rutiineihin. Erityisesti ykkösväylän korjausalueen vierusta väylällä kaipaa  huomiotamme, kun siihen usein dropataan.

Huomaattehan, että kulkeminen kaikilla kylvöalueilla on ehdottomasti kielletty eikä edes pallon hakeminen esimerkiksi ykkösen viheriön viereiseltä alueelta ole sallittu. Annetaan heinälle juurtumisrauha. Tappioiden minimoimiseksi voit pyytää caddiemasterilta korvaavan pallon omasi tilalle klubilla käydessäsi.

Hiekkapullojen käyttö on ollut hyvällä tasolla, jatketaan sitä. Tällä hetkellä alkaa pullojen määrä olla rajallinen, pariin otteeseen tilatut pullot ovat jossain Kaukoidän ja Kerimäen välillä. Pullojen lisäksi käyttöön tulee hiekkapussit, jotka toivottavasti osittain auttavat asiassa.

Kentän kehittämisprojekti näkyy ja vaikuttaa pelaamiseen erityisesti harjoitusalueilla ja kahdella ensimmäisellä väylällä tilapäisten avauslyöntipaikkojen muodossa. Huomioidaan poikkeustilanteeseen annetut ohjeet ja turvataan näin työn sujuva eteneminen. Sama koskee luonnollisesti myös normaalia kentänhoitoa. Tilapäiset aloituslyöntipaikat vaikuttavat vielä jonkin aikaa, mutta ruohon vahvistuttua päästään ainakin ykkösellä avaamaan ihan uusin näkymin, toivottavasti entistä tarkemmin!

Mukavaa pelikesää!

Kenttätoimikunta

Palautetta voi lähettää entiseen malliin.

pertti.vento@suursaimaa.com

0401523544