Kenttäpostia 20.6.2021

Golfkausi 2021 käynnistettiin edelleen koronan varjossa, mutta jo toki siihen sopeutuneina. Kentän talvehtiminen onnistui edellistä vuotta paremmin, vaikka tuhojen jäljet näkyvät vielä paikoitellen. Huhti-toukokuun äärevät sääolot toivat valitettavaa takapakkia ruohon kasvuun. Pakkasöistä siirryttiin hellejakson kautta viikoksi alle 10 asteen lämpötiloihin ja sateisiin, mikä teetti lisätöitä erityisesti viheriöillä. Nyt toivotaan kylvöjen lähtevän vihertämään. Tällä hetkellä (20.6.) kuivuus uhkaa toki pidempään jatkuessaan vielä ruohon menestymistä, koska keinokastelu ei vastaa sateen elintärkeää vaikutusta.

Viime syksynä tehdyn kentän kehittämissuunnitelman toteutus on aloitettu tälle vuodelle budjetoiduilla töillä. Kahdella ensimmäisellä väylällä laajennettiin tiipaikkoja, ykkösväylän bunkkeri muotoiltiin koneellisesti hoidettavaksi ja pelialuetta korjattiin viheriön nurkalla. Myös ojitusta on parannettu rangen ja kakkosväylän sekä ”ohitustien” alueella. Rangen lyöntipaikkaa on laajennettu ja kymppikioskille on rakennettu laatoitettu terassi aurinkokatoksella. Suunnitelman toteutusta jatketaan resurssien puitteissa tulevina vuosina.

Talven hakkuut ja jo syksyllä tehdyt yksittäisten puiden poistot näkyvät pelattavuuden hienoisena paranemisena ja toivottavasti myös ruohopeitteen kasvun elpymisenä. Erityisesti viitosväylän lyöntipaikkoja reunustaneet haavat olivat pitkään murheenkryyninä varjostaen ja kuivattaen ruohopintoja.

Hakkuiden jäljiltä saatiin ahkeran ja runsaslukuisen (55) talkoojoukon avulla kenttä siistiksi ennen pelikautta, siitä vielä suuret kiitokset. Myös väyläkummitoiminta on saanut hyvän vastaanoton.

Hyvää pelikauden jatkoa!

Kenttätoimikunta

Pertti

Kenttää koskevia kommentteja voi soitella tai sähköpostitella

0401523544 pertti.vento@suursaimaa.com