Hallituksen kirje osakkaille 5-2022

Arvoisa Osakkeenomistaja,   

”Soilin toimistosta” tapahtuvan säännöllisen, pelaamiseen liittyvän tiedottamisen lisäksi, hallitus on ottanut tavaksi päivittää osakkaitamme muutaman kerran vuodessa ajankohtaisilla asioilla. Tässä viimeisimmät kuulumiset.

Kerigolfin kenttä on avattu ja golfkesä pääsemässä kunnolla vauhtiin. Moni meistä hallituksen jäsenistä on pelannut viimeisen parin viikon aikana Suomen ”parhaimmilla golfkentillä” Etelä-Suomessa mukaan lukien Kytäjä Golf ja Linna Golf. Nuo kentät ovat olleet järjestäen joko huonossa tai erittäin huonossa kunnossa. Oma kotiareenamme sen sijaan on ajankohtaan nähden priimakunnossa. Olemme todella onnekkaita puitteista, joissa pääsemme jo toukokuussa pelaamaan. Luontoäidillä on luonnollisesti aina sanansa sanottavanaan, mutta nyt jos koskaan on paikallaan lausua SUPERKIITOKSET Tapsalle ja tiimille hienosta työstä erityisesti kriittisellä kauden kynnyksellä.

Master Planin tilannekatsaus

Kerigolfin Master Plan valmistuu vauhdilla ja alamme olla loppusuoralla. Olisimme toivoneet pääsevämme toteutuksen kanssa vauhtiin jo muutamaa viikkoa aiemmin, mutta myöhäinen lumien sulaminen on hieman viivästyttänyt aikataulua. Klubin ympäristön osalta työt alkavat harjoitusalueiden rakentamisella kesän aikana. Ensimmäisten väylien kimppuun pääsemme tulevana syksynä. Tarkoituksenamme on esitellä suunnitelman alustavat ajatukset 11.6.2022 Kerigolfin osakkaille ja jäsenille järjestettävässä Summer Fest 22 -tapahtumassa, josta lisää jäljempänä.


Janne Lehto mukaan Kerigolfin taustatiimiin

Kaikki kenttään ja sen uudistamiseen liittyvät investoinnit ovat turhia ilman, että varmistamme myös kentänhoidollisen puolen. Olemme iloisia voidessamme kertoa, että olemme solmineet yhteistyösopimuksen Suomen johtavan golfkenttäagrologin – Janne Lehdon kanssa. Jannen tehtävä on kaksijakoinen. Ensinnäkin auttaa ja sparrata Tapsaa kentänhoidollisissa kysymyksissä. Tavoitteena on pitää rima korkealla ja varmistaa, että saamme pelata niin huippukuntoisella kentällä kuin olosuhteet mahdollistavat kesästä toiseen. Toinen avaintehtävä on tuoda Master Planiin kentänhoidollinen näkökulma jo suunnitteluvaiheessa. Janne on tehnyt kansainvälisesti palkittua työtä myös golfkenttien kestävän kehityksen saralla. Ja kuten arvata saattaa, tämä osa-alue on myös omalla agendallamme. Teemasta ja Jannesta on hyvä ja ajankohtainen artikkeli ”Golfkentistä hiilinieluja” -uusimman Golf -lehden sivuilla 94 – 96.

Uusia pelaajia Tutustumistuokioiden kautta

Kuten kaikki maaliskuun infotilaisuudessa mukana olleet varmasti muistavat, on Kerigolfin strategian yhtenä kivijalkana uusien pelaajien saaminen tämän hienon lajimme pariin. Tässä onnistuminen on täysin keskeinen kysymys käynnissä olevan kenttäuudistuksen rahoituksen osalta. Lisäksi se on täysin keskeinen kysymys myös pelaamisen kustannuskehityksen kannalta.  Hallitus haluaakin vedota tämän yhteisen tavoitteen toteutumiseksi kaikkiin osakkaisiimme ja jäseniimme. Jokaisella on varmuudella joku kaveri, naapuri, sukulainen tai liiketuttava, jonka kanssa olet joskus puhunut golfista harrastuksena. Tai olet miettinyt, että ”tuo Pekka / Minna se varmaan tykkäisi golfista, jos kävisi koittamassa”. Nyt asia on tehty helpoksi. Olemme organisoineet keväälle ja kesälle useita matalan kynnyksen tutustumistuokioita, joiden kautta hienoon lajiimme voi tutustua rennossa ilmapiirissä ilman mitään velvoitteita tai pakkoa ilmoittautua kurssille. Se on sitten seuraava askel, jos kärpänen puraisee.

Haastammekin kaikki teistä mukaan, että kertoisitte asiasta jollekin valitsemallenne ei-golfaavalle tuttavallenne ja toisitte hänet johonkin noista tapahtumista. Olemme varmoja, että tulee tästä sitten golfari tai ei, niin tilaisuudesta jää mukavat muistot.

Tule ystäväsi kanssa mukaan viettämään hauska tuokio golfin parissa ja edistämään yhteistä asiaa!

Kerigolf Summer Fest 2022

Kesäkuun 11. on Kerigolfin omille pelaajille pyhitetty kesäjuhlapäivä. Järjestämme golftapahtuman ja -kilpailun vähän rennommissa merkeissä. Tapahtumaa isännöi Ilosen Mikko, joka liikkuu kentällä kannustamassa ryhmiä. Olemme myös panostaneet kilpailun jälkeiseen ”after golfiin”. Jälkipelit käydään ulkotiloihin pystytetyssä karnevaaliteltassa mukavan musiikin tahdissa, ruoka valmistuu barbeque -hengessä ja Karvilan Panimolla on ”happy hour” -iltapäivä. Tapahtuma on Kerigolfin osakkaille maksuton. Muille kuin osakasjäsenille osallistumismaksu on 30 €. Paikkoja on rajoitetusti – joten jos haluat varmistaa mukaanpääsysi, niin ilmoittaudu heti! Myös bussikuljetus kaupungista järjestyy, jos siihen on kiinnostusta.

Tapaamisiin myös yhtiökokouksessa, joka järjestetään 16.6.2022 klo 18.00 klubilla.

Aurinkoista kesää ja mukavia kierroksia maailman hienoimmalla golfkentällämme!

Kerigolf Oy:n Hallitus